Riutanharjun raakavesilinjan rakennustyöt valmistuivat Riihimäellä. Urakka luovutettiin Riihimäen vesihuoltoliikelaitokselle 15.1.2024.

Syyskuussa 2023 käynnistyneessä urakassa rakennettiin yhteensä noin 4,3 km pituinen raakavesilinja Riutanharjun vedenottamolta Herajoen vedenpuhdistuslaitokselle. Raakavesilinjan rinnalle rakennettiin lisäksi uutta käyttövesijohtoverkostoa.

Hirvimäen uuden asuinalueen 2. vaiheen rakennustyöt saatiin tämän vuoden osalta päätökseen. Urakka luovutettiin tilaajille Hollolan kunnalle ja Hollolan vesihuoltolaitokselle 15.12.2023.

Heinäkuussa käynnistynyt urakka piti sisällään asuinalueen katujen, vesihuollon ja valaistuksen rakentamisen hankintoineen.

Urakan loppuja viimeistelytöitä jatketaan vielä ensi keväänä, kun maa on jälleen sulanut.

Pihtikadun alueen saneeraustyöt saatiin päätökseen Liipolassa. Urakka luovutettiin tilaajille Aqua Verkko Oy:lle ja Lahden kaupungille 14.12.2023. Helmikuussa käynnistyneessä urakassa saneerattiin Pihtikadun alueen vesihuolto ja kadut.

Urakan loppuja viimeistelytöitä jatketaan vielä ensi kevään aikana.

Marjatien saneeraus vaihe 1 sekä Sukurantien jalankulku- ja pyöräilyväylän rakennusurakka luovutettiin tänään Heinolan kaupungille.

Marjatien saneeraus käynnistyi heinäkuun alussa ja urakkaan kuului kadun sekä vesihuollon saneeraus. Sukurantiellä elokuun alussa käynnistyneessä urakassa rakennettiin jalankulku- ja pyöräilyväylä välille mt 140 – vt 4 pohjoinen eritasoliittymä.

Loput viimeistelytyöt molempien urakoiden osalta tehdään ensi kevään aikana.

Päätämme marraskuun iloisilla uutisilla luovuttaessamme Ala-Okeroistentien kiertoliittymän rakennusurakan Lahden kaupungille.

Heinäkuussa aloitetussa urakassa rakennettiin kiertoliittymä Ala-Okeroistentien ja Hennalankadun risteykseen parantamaan liikenteen sujuvuutta. Lisäksi parannettiin risteysalueen ympäristön kevyenliikenteen kulkureittejä.

Talvisten sääolosuhteiden vuoksi urakan loput viimeistelytyöt kuten tiemerkinnät ja istutukset tehdään ensi kevään aikana

Helmikuussa käynnistyneessä urakassa rakennettiin jalankulku- ja pyöräilyväylä välille Vehkoontie – Lentotie. Rakennetun väylän pituus on yhteensä noin 4,4 km. Parantamistoimenpiteen tarkoituksena on lisätä liikenteen turvallisuutta ja helpottaa alueen liikennöintiä. Valmis urakka luovutettiin Asikkalan kunnalle 13.11.2023.

Seitsentien, Kymmenkunnantien ja Hatinkadun saneeraustyöt valmistuivat Lahdessa. Huhtikuussa käynnistyneessä urakassa saneerattiin alueen vesihuolto ja kadut. Valmis urakka luovutettiin tänään 8.11.2023 tilaajille Lahden kaupungille ja Lahti Aqualle.

Huhtikuussa käynnistyneeseen urakkaan kuului vesihuollon sekä kadun saneeraus. Valmis urakka luovutettiin tilaajille Aqua Verkko Oy:lle ja Lahden kaupungille 13.10.2023.

Kotiharjuntien liittymän rakennustyöt valmistuivat ja urakka on luovutettu tänään 22.9.2023 Kouvolan kaupungille.

Urakassa uusittiin Kotiharjuntien rakennekerrokset sekä osittain Kauppalankadun rakennekerroksia. Lisäksi rakennettiin uudet liittymät Kauppalankadulta Vuorikadulle sekä Kotiharjuntielle. Risteyksestä tehtiin liikennevaloristeys, rakennettiin valaistusta, portaaleja ja asfaltoitiin sekä istutettiin satoja pensaita.

Poliisiaseman, paloaseman ja sairaalaan sijainti työmaa-alueen välittömässä läheisyydessä toivat oman lisänsä siihen, että liikennejärjestelyihin tuli panostaa erityisen paljon työmaan aikana.