Vuorelankadun, Pirta-, Poppana- ja Juuttikatujen sekä Kytölän Selkätien rakentaminen – uusi urakkasopimus
Olemme urakoineet Lahden Kytölässä alkuvuodesta asti ja urakka etenee odotetusti!
Tämä urakka on osa Lahden ”Kytölänmäki III”-asemakaava-alueen katujen rakentamista. Olemme myös aiempina vuosina urakoineet Kytölän katujen parissa sillä Kytölän kolme aiempaa vaihetta ovat meidän rakentamiamme.
Urakka koostuu kahdesta noin 500 metrin mittaisen kadun rakentamisesta, joista toinen on täysin uusi ja toinen osittain saneerattava katu. Niiden lisäksi urakka-alueelle rakennetaan kolme pienempää, noin 50 metrin mittaista katua. Kaikkiaan koko urakassa rakennettavaa katua on hieman yli kilometrin verran.
Urakka pitää sisällään kaikkien katujen rakennekerrosten, kuivatuksen, asfalttipäällysteen, valaistuksen sekä vesihuollon rakentamisen. Jotta alueen rakentaminen on mahdollista, louhimme alueelta myös olemassa olevaa kalliota pois uusien rakenteiden edestä.
Kuivatuksen rakentaminen koostuu hulevesiviemäreistä, painanteista, salaojista sekä pinnan muotoilusta. Hulevedet johdetaan kosteikkoon, joka rakennettiin heti urakan alkupuolella ja kosteikko onkin jo pintatöitä vailla valmis. 🌾
Alueen jakavan kerroksen rakenteet tehdään pääasiassa hyödyntämällä kierrätysmateriaalia eli betonimursketta. Betonimursketta menee alueelle noin 15 000 tonnia.
Kesä tuleekin kulumaan muutamalla työryhmällä Kytölässä, sillä urakka-aikaa on elokuun loppuun saakka. Tämän urakan tilaajana ja rakennuttajana toimii Lahden kaupunki ja urakkahinta on 1 469 210 euroa.