Pasinan saneeraus
Kolmevuotinen Pasinan saneeraus on valmistunut ja luovutettu Orimattilan kaupungille ja Orimattilan Vesi Oy:lle. Urakka sisälsi hulevesilinjan ja katurakenteiden saneeraamista 1,2 kilometriä sekä jätevesi- ja vesijohtolinjan saneeraamista kilometrin verran.
Urakkaa on rakennettu kolmen vuoden ajanjaksolla, joista vuosikohtaisesti alla tarkempaa tietoa:
2022: Työt urakan parissa aloitettiin lokakuussa. Urakka aloitettiin yhden kadun rakennekerroksien ja hulevesilinjan saneeraamisella sekä koko urakka-alueen vesihuollon ja katujen runkorakenteiden saneeraamisella. Työt tämän vuoden osalta päätettiin jouluun.
2023: Saneerauksen pariin palattiin huhtikuussa. Työt aloitettiin tonttien pintajakeluiden rakentamisella, jotta kiinteistöihin kulki vesi vesijohtolinjan saneerauksesta huolimatta. Koko vuosi työskenneltiin katusaneerauksen parissa, johon mahtui vesihuollon saneerausta, kaapelointeja ja salaojituksia. Vuoden lopussa kuitenkin tehtiin urakan osaluovutus. Urakkaan kuuluvat vesijohto- ja jätevesilinjojen saneeraustyöt saatiin kokonaisuudessaan valmiiksi ja ne luovutettiin Orimattilan vesilaitokselle.
2024: Tänä vuonna olemme tehneet asfaltointeja, kivitöitä, viimeistelytöitä sekä asentaneet liikennemerkkejä. Urakka on valmis ja luovutettu tilaajille.
Kaikkiaan tämän kolmen vuoden aikana saneerasimme Uutisentien, Yhdystien, Pumppaamontien, Pasinantien sekä Pasinanraitin.