Uratarina: Antti Hoskola

Yhdistelmäajoneuvon- kuljettaja

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajaksi valmistunut Antti työskenteli pitkään säiliöautonkuljettajana ja alkoi kaivata uusia haasteita. Työt yhdistelmäajoneuvonkuljettajana Erkkiheikkilällä alkoivat vuoden 2021 alussa.

Miten päädyit työskentelemään Erkkiheikkilälle?

Tein pitkään töitä säiliöautonkuljettajana ja aloin kaivata työnkuvaani uusia haasteita. Löysin Instagramin kautta avoimen yhdistelmäajoneuvonkuljettajan paikan Erkkiheikkilällä ja päätin hakea kyseistä paikkaa. Nyt olenkin työskennellyt yrityksessä jo lähes kolmen vuoden ajan.

Millaisia työpäiväsi ovat?

Valtaosa työpäivistä menee lavettisiirtojen parissa. Päiviin kuuluu sovittujen koneiden noutamista ja siirtämistä työmaalta toiselle.

Lavettisiirtojen lisäksi teen kiviainestoimituksia. Ajoittain minut voi myös nähdä ajamassa esimerkiksi dumpperia, kaivinkonetta tai traktoria.

Mikä työtehtävässäsi on parasta ja millaisia vahvuuksia sinulla on?

Parasta työssäni on sen haastavuus. Lisäksi tykkään siitä, että työni on liikkuvaa ja työpisteet vaihtuvat jatkuvasti.

Vahvuuksiini kuuluu jämpti asenne, tarkkuus sekä joustavuus. Pidän myös kalustosta erittäin hyvää huolta.

Mikä on parasta työskentelyssä Erkkiheikkilällä?

Ykkösjuttu täällä on mukavat työkaverit sekä työyhteisö. Niiden lisäksi parasta on mieluisat työtehtävät.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Vapaa-ajalla tykkään laittaa ruokaa ja käydä salilla.

Ykkösjuttu Erkkiheikkilällä on mukavat työkaverit sekä työyhteisö. Niiden lisäksi parasta on mieluisat työtehtävät.

Antti Hoskola, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Työkavereilta kuultua

”Vastuullinen ja työtä pelkäämätön sukkasiltaan ajelija”

”Tarkka ja huolehtivainen.”