Uratarina: Niklas Tamminen

Kaivinkoneenkuljettaja

Niklas päätyi töihin Erkkiheikkilälle isänsä jalanjäljissä, kun maanrakennusala alkoi kiinnostaa oman alan töitä enemmän. Aluksi Niklas oli kesätöissä Erkkiheikkilällä vuonna 2016 ja jatkoi sitten vakituisena työntekijänä keväällä 2017. Alan osaamista hän lähti rakentamaan täysin nollasta, mutta kiinnostus oli suuri ja niin ensimmäinen apupojan rooli on vaihtunutkin Niklaksen kutsumusammattiin kaivinkoneenkuljettajaksi.

Miten päädyit työskentelemään Erkkiheikkilälle?

Koulutukseltani olen ajoneuvoasentaja, mutta maanrakennus kiinnosti oman alani töitä enemmän ja siksi päätin hakeutua Erkkiheikkilälle töihin. Isäni oli silloin myös töissä Erkkiheikkilällä ja hänen jalanjäljissään päädyin juuri tänne.

Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäivät ovat vaihtelevia. Mikään päivä ei ole täysin samanlainen. Työpäiviini kuuluu monipuolisesti kaikenlaisia kaivinkoneella tehtäviä töitä.

Mikä työssäsi on parasta ja millaisia vahvuuksia sinulla on?

Parasta on monipuolisuus ja se kun näkee oman työnsä jäljen. Tässä työssä oppii aina uusia juttuja, eikä koskaan ei voi olla liian hyvä. Jatkuva kehittyminen myös motivoi. Minulle on annettu vastuuta ja uudenlaisia haasteita tulee jatkuvasti lisää.

Olen työssäni huolellinen. Pystyn myös myöntämään virheeni tai jos en esimerkiksi osaa jotain asiaa. Aikaiset aamut eivät ole ikinä olleet ongelma.

Mikä on parasta työskentelyssä Erkkiheikkilällä?

Parasta Erkkiheikkilällä työskentelyssä on työkaverit sekä rento työilmapiiri. Täällä mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan. Työmaat ovat monipuolisia ja käytössämme on laadukas kalusto.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Vapaa-ajalla tykkään liikkua monipuolisesti. Lajit vaihtelevat vähän vuodenajan mukaan. Lisäksi harrastan vapaa-ajalla moottoripyöräilyä sekä vietän aikaa ystävieni kanssa.

Parasta Erkkiheikkilällä työskentelyssä on työkaverit sekä rento työilmapiiri. Täällä mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan. Minulle on annettu vastuuta ja saan uudenlaisia haasteita jatkuvasti lisää.

Niklas Tamminen, kaivinkoneenkuljettaja

Työkavereilta kuultua

”Tarkka ja tunnollinen työntekijä, joka kehittyy työssään koko ajan. Hänestä huomaa, että on työskennellyt myös montussa ja osaa kaivinkoneen puikoissa huomioida asiat myös sitä kantilta.”

”Ikäisekseen todella taitava koneenkuljettaja. Mukava työkaveri, joka ottaa muut huomioon.”