Uratarina: Roope Kostiainen

Kaivinkoneenkuljettaja

Pitkän työuran Erkkiheikkilällä tehnyt Roope löysi jo nuorena kiinnostuksensa alaa kohtaan ajellessaan vaarinsa koneilla. Kiinnostus maanrakentamista kohtaan ei ole hiipunut vaan intohimoinen kaivinkoneenkuljettaja löytää edelleen uutta opittavaa ja haluaa kehittyä työssään. Roope toimii tällä hetkellä yrityksessä myös tuntityöntekijöiden työsuojeluvaltuutettuna.

Miten päädyit työskentelemään Erkkiheikkilälle?

Tulin ensimmäisen kerran töihin Erkkiheikkilälle yläasteen TET-harjoitteluun. Harjoittelusta minulle heräsi kiinnostus firmaa kohtaan. Peruskoulun päättyessä jatko-opintojen tullessa ajankohtaiseksi, soitin koulusta Erkille ja pääsin oppisopimuksella firmaan töihin ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäivät ovat vaihtelevia, mikä onkin avain mielenkiinnon ylläpitämiseen. Välillä päivät ovat kiireisiä ja joutuu itse joustamaan, mutta toisessa hetkessä ne voivat olla myös rentoja. Se tekee työstä mukavaa, kun työmaat ja koneet sekä töiden haastavuus vaihtelevat.

Mikä työtehtävässäsi on parasta ja millaisia vahvuuksia sinulla on?

Parasta on työyhteisö, töiden vaihtelevuus ja erilaiset haasteet sekä niiden ratkaiseminen. Vahvuuksiani on juuri ongelmienratkaisukyky ja joustavuuteni sekä kykyni toimia erilaisissa tilanteissa. Tästä syystä etenkin saneeraustyömaat ovat suosikkejani, kun niissä joutuu monesti ratkomaan ongelmia, kun ei aina varmaksi tiedetä, mitä pinnan alta löytyykään.

Mikä on parasta työskentelyssä Erkkiheikkilällä?

Parasta Erkkiheikkilällä on firmassa vallitseva yhteishenki ja molemmin puolin toimiva joustavuus. Saan myös tuoda omia näkemyksiäni työvaiheiden toteuttamisesta julki ja ajatuksiani kuunnellaan. Olen ollut yli 15 vuotta talossa töissä, niin johtoporraskin on ehtinyt tulla hyvin tutuksi. Työkaverit ovat kavereita myös vapaa-ajalla.

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Vapaa-aikanikin menee usein konehommissa myös kotona kuin mökilläkin. Omien koneiden huoltoa ja metsätöitä on myös tullut touhuttua paljon. Mökkeilen myös sen minkä kerkeän.

Parasta Erkkiheikkilällä on firmassa vallitseva yhteishenki ja molemmin puolin toimiva joustavuus. Saan myös tuoda omia näkemyksiäni työvaiheiden toteuttamisesta julki ja ajatuksiani kuunnellaan.

Roope Kostiainen, kaivinkoneenkuljettaja

Työkavereilta kuultua

”Hommat hoidetaan koko ajan pieni huumori mielessä, mutta jämptisti ja tarkasti. Roopen kanssa tulee hyvin juttuun eikä jätä hommia puolitiehen. Roope on kehittynyt valtavasti tehtävissään.”

”Roope on tunnollinen ja niin firmaan päin kallellaan kuin voi vain olla. Roopen tietotaito on valtava ja se on semmoinen moniosaaja!”