Uratarina: Tommi Kiviharju

Infra-alan asentaja

Yli 20 vuotta alalla työskennellyt Tommi päätyi töihin Erkkiheikkilälle puolivahingossa. Facebookista löytynyt rekryilmoitus herätti Tommin mielenkiinnon eikä aikaakaan, kun oltiinkin jo haalarit päällä hommissa. Pääsääntöisesti Kouvolan alueella työskentelevän Tommin pitää alalla työpäivien vaihtuvuus sekä vankka ammattitaito. Erkkiheikkilällä Tommi on kerennyt työskennellä jo viiden vuoden verran!

Miten päädyit työskentelemään Erkkiheikkilälle?

Koulutukseltani olen metsuri ja metsätöiden ohella olen tehnyt myös infran kunnossapitoa. Edellisessä työpaikassa infran rakennus muuttui isompaan rooliin ja opettelimme tarpeen vaatiessa alan töitä. Huomasin kuitenkin Facebookissa infra-asentajan paikan olevan auki ja ajattelin huvikseni kysyä paikkaa tutulta yrityksessä työskennelleeltä työnjohtajalta. No johan sieltä sitten heti kohta Arttu soitti ja tehtiin työsopimus.

Millaisia työpäiväsi ovat?

Työpäivät ovat hyvin vaihtelevia. Kun on pitkään ollut alalla, pääsee tekemään monipuolisesti erilaisia työtehtäviä. Välillä ajellaan koneita, lapioidaan, mittaillaan ja hitsaillaan. Minulle tämän työn suola on nimenomaan sen monipuolisuus.

Mikä työtehtävässäsi on parasta ja millaisia vahvuuksia sinulla on?

Parasta on juuri se työn monipuolisuus. Aika usein pääsen tekemään jotain niin sanottuja kiilakeikkoja ja ne ovat kivaa vaihtelua. Putkien hitsaus on minun vahvuuteni, ja jostain syystä työmaiden puunkaadot osuvat minulle, mutta sehän ei haittaa! Jyrähommat ovat myös minulle mieluisia ja niistä olenkin saanut kiitosta.

Mikä on parasta työskentelyssä Erkkiheikkilällä?

Parasta Erkkiheikkilällä työskentelyssä on työkaverit ja työilmapiiri. Työnantajan edut ovat todella hyvät ja se on kyllä iso tekijä työhyvinvoinnissa. Minulla on myös sellainen olo, että minuun ja minun tekemiseeni todella luotetaan!

Mitä tykkäät tehdä vapaa-ajalla?

Vapaa-ajalla tykkään kalastaa ja liikkua luonnossa. Tykkään myös olla mukana järjestämässä tapahtumia tai missä vaan, missä voin olla jotenkin avuksi. Käyn katsomassa myös paljon jääkiekkoa ja nimenomaan KooKoon-pelejä.

Parasta Erkkiheikkilällä työskentelyssä on työkaverit ja työilmapiiri. Työnantajan edut ovat todella hyvät ja se on kyllä iso tekijä työhyvinvoinnissa. Minulla on myös sellainen olo, että minuun ja minun tekemiseeni todella luotetaan!

Tommi Kiviharju, infra-alan asentaja

Työkavereilta kuultua

”Mun mielestä Tommi on sosiaalinen, tunnollinen ja mukava työkaveri.”

”Tommi on tarkka ja hyvä työssään!”